Natalia Kaleva

Kuvataitelija, sisustussuunnittelija

Kristiinankaupunki
+358-40-7404715
natalia.kaleva@luukku.com


Natalia Kaleva on syntynyt Venäjällä ja Moskovasta hän on muuttanut Suomeen vuonna 1992.

Natalia on opiskellut taidetta ja sisustusta Venäjällä ja Suomessa sekä Englannissa. Suupohjan Suomi-Venäjä-seuran puheenjohtajana Kaleva on osallistunut kansanväliseen kulttuurivaihdon toimintaan vuodesta 1997. 

Töissään Natalia käyttää erilaisia maalaustekniikoita ja - materiaaleja.
Taide merkitsee hänelle kauneutta, harmoniaa ja ihmeitä.
Taiteilijan debyytti Suomessa oli Ars Nova Botnica - taidenäyttely 1994 Teuvalla. Vuosina 1997-1999 Natalia Kaleva meni opiskelupolulle Jyväskylän opettajakorkeakouluun. Sen jälkeen hän
on toiminut venäjän kielen opettajana, mutta samalla Suomi-Venäjä Seuran kulttuuritoimijana hän on järjestänyt Etelä-Pohjanmaassa lukuisia kansainvälisiä taidenäyttelyjä ja taidekursseja.

Taiteilijan comeback oli Kansainvälinen taidenäyttely - 2010 Kristiinankaupungissa. Natalia on taas tarttunut siveltimeen yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Kuvataiteen ja näyttelyiden lisäksi
hän kirjoittaa venäläisiin ja suomalaisiin lehtiin. Hän oli Suupohjan Sanomiin suosittu kolumnisti 2008 - 2011. 

Natalia on myös kirjoittanut artikkelit kulttuurista suomenkieliseen aikakauslehteen VenäjänAika. Vuonna 2007 Natalia Kaleva on saanut Suomi-Venäjä-seuran Ladno - palkinnon ansiokkaasta toiminnastaan venäläisen kulttuurin ja taiteen välittäjänä.

Jäsenyydet

Eurooppalainen Kulttuuriyhdistys 2010->
Taideyhdistys Spectra ry 2009 ->
Suomi-Venäjä-seura ry 1997 ->/ Suupohjan osaston puheenjohtaja 2001 -> / kulttuurivaihto
Opettajien ammattijärjestö 1996 ->